Tämä kirjoitus voisi olla eräänlainen jatko-osa aiemmalle, pettymystä käsittelevälle kirjoitukselleni. Kuten siinä totesin, toivo ja pettymys ovat käsi kädessä kulkeva aisapari. Mitä enemmän toivoo, sitä pahemmin pettyy. Olen huomannut nyt meneillään olevassa yrityskierrossa sellaisen ilmiön, että suljen kaiken toivon pois mielestäni. Se on suojatumiskeino pettymyksen tunteita vastaan. Tolkutan itselleni, että en ole tähänkään mennessä tullut raskaaksi joten turha toivoa, että raskaus alkaisi tälläkään kertaa. Olen saanut pidettyä ajatukseni melko hyvin poissa ns. piinailusta, mitä harrastetaan kierron loppupäässä. Tiedän, että vastauksen tämän kierron lopputuloksesta saan varsin pian, mutta en jaksa odottaa sitä piinailutunnelmissa. Pikemminkin odotan sitä tylsistyneellä hälläväliä-asenteella, katse suunnattuna seuraaviin yrityskiertoihin, ensi kierrossa kenties tehtävään IUI:hin (jonka onnistumismahdollisuuksiin en kyllä juuri sen enempää usko, kuin kotikonsteihinkaan) ja ennen kaikkea loppukeväällä häämöttävään IVF:ään.
Pessimisti ei pety. Ja silti tiedän, että joka tapauksessa tulen pettymään. Taas kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti